Onnistu yrittäjänä – Saaran yrittäjäblogi

Suurin, ihanin ja yllättävin työjuttu, minkä olen koskaan saanut. Luen sen monasti. Ennen kahvihetkeä ja sen jälkeen. On se totta. Siinä se on, minun sähköpostissani. Olen irrota liitoksistani. Niin täpinöissä olen. Ihan laulattaa.

“Ei ole turhaa työtä, on vain työtä”, ajattelen. Kaikki johtaa johonkin. Pienetkin ponnistukset. Kyllä on kannattanut olla aktiivinen ja luova. Työ kantaa, johtaa onnistumisiin. Ihanaa.

Kiitos tuote-esittelystäsi. Oli myös mukava tavata suunnittelija/tekijä. Olemme kiinnostuneita tuotteistasi ja ottaisimme mielellämme myyntiin niitä niin kolmeen päämyymäläämme kuin kahteen kesän popup -shoppiimme. Erikoisesti olemme kiinnostuneita ponchoista ja hartiahuiveista kesä-väreissä. Palaamme asiaan tarkemmin viikon lopulla, mutta ohessa ennakkotietoja.

Tutkin ennakkotietoa. Kartoitan oman tilanteeni. Tarvikkeet, ajan ja mahdollisuuden suureen toimitukseen. On laskettava tarvikekulut ja mahdolliset hetkelliset ylimääräiset henkilökulut. Hinnoittelu on kulmakivi. Ei liian alas eikä liian ylös. Tähän tarvitsen ehdottomasti vähän apua. Avaimet menestykseen.fi valmennus. Kurkistan laatikkoon Kehitä bisnestä ja etsin sopivan moduulin. Tämä on minulle paras tapa oppia ja sisäistää yrittäjyyttä. Ja parasta on, kun sitä voi käyttää silloin kun itse haluaa ja saa sen avun mikä milloinkin askarruttaa.

Nyt minun on juurruttava faktoihin, muuten vain lennän. Ilosta, onnesta ja uuden viehätyksestä. Ja se uusi on minulle suuri tilaus. Alan tuntea itseni todelliseksi bisnesnaiseksi sekä varteenotettavaksi yrittäjäksi. Se on hyvä tunne. Mutta ensin soitan Millalle, naapurustossa asuvalle ystävättärelleni ja yrittäjällä. Jaettu ilo on aina suurempi ilo.

Puhelun riemu oli rajaton. Vain aika oli rajallinen. Vaikka uutiset ovat iloiset, vaatiivat ne myös tekoja. Ja ajattelin aloittaa heti. Energiaa virtaa ovista ja ikkunoista ja minussa se herättää luovuuden. Hallitun, hullun innostuksen, jolla on kohde, toiminta ja tavoite. Vain tuo talouspuoli vaatii keskittymistä, mutta kyllä siitäkin selvitään.

Oppia on jo tullut, varmuutta kerääntynyt ja nyt on jo taidot huomattu. Minä itse ja ostajat. Eikuin ponchon ja huivien kimppuun. Väriskaalan esittely ja tuotepakkauksen suunnittelu. Riittääkö vain brändimerkki vai kehitänkö käärön tai kenties oman pussukan? Kustannuskysymys, logistiikan merkitys ja tuotteen esillepano? Kysymyksiä ja kysymyksiä.

Ne kaikki viuhtovat mielessäni. Tällä kertaa iloisessa sekametelisopassa. Käyn netissä, Avaimet menestykseen.fi sivustolla niin sanotun suuren silmukan silmäilyn, mutta keskityn talouteen huomenna. Jääpähän huomiseksi muhimaan ne asiat, joihin apua tarvitsen. Mutta tänään, tänään nautin. Nautin siitä, että olen onnistunut. Onnistunut omassa tekemisessäni; luomaan, tuottamaan, markkinoimaan ja myymään. Se on aika temppu se. Ja minä tein sen.

Lataa heti PIKAOPAS MENESTYKSEEN

Opas auttaa sinua kehittämään osaamistasi liiketoiminnan hoitamisessa tuloksellisempaan suuntaan.

Tilaa uusimmat jutut sähköpostiisi

TESTAA YRITTÄJÄKUNTOSI

Tiedätkö, mitkä yrittäjäominaisuudet ovat vahvuuksiasi? Mitä ominaisuuksia kannattaisi kehittää?

Piditkö jutuista? Jaa myös muille ja käy tykkäämässä, kiitos!

Lisää mielenkiintoista luettavaa

kehittäminen

Kehitä yritystä kokonaisuutena

Yritystoimintaa voi verrata monella tasolla urheiluun. Pienyrittäjille yrittäjyys on tapa työllistää itsensä, harjoittaa omaa ammattiaan ja toisinaan, ainoa keino elannon hankkimiseen. Pienenkin yrittäjän menestyminen edellyttää liiketoiminnan jatkuvaa kehittämistä, oppimista, harjoittelua ja kovaa työtä. Yritystä on kehitettävä kokonaisuutena. Urheilija tekee tulosta,

Lue lisää »
Johda itseäsi

Johda itseäsi – Yrittäjän työkyky ja itsensä kehittäminen

Takana pitkä talvi, kiireinen kevät ja lipsuva projekti? Seurauksena väsymys ja harmitus? Motivaatio kateissa? Löysin itseni tästä olotilasta, ja kun katson taaksepäin, kupsahdin ainakin näihin kuoppiin: Aikatauluttaminen ontuu, osatavoitteita ei mitattu ja mikä pahinta, pyrin jääräpäisesti maaliin, jonka olin kunnianhimoisesti

Lue lisää »
projektina alihankinta

Projektina alihankinta – Yrittäjän blogi

Neulon, kudon ja suunnittelen. Mallaan ja mittaan. Kädet käy, radio soi ja ajatukset raksuttavat. Kutominen on useammalle arkista meditointia, mutta minulle se on uuden keksimistä ja ajatusten karkaamista. Nykyään. Silmukka siihen, toinen tuohon ja suusta pääsee ”eikun”. Teen, luon, kehitän

Lue lisää »

Hei, odota hetkinen!

Saat 10 € etusetelin tutustumistarjouksena

Tilauksesi onnistui, käy katsomassa sähköpostisi!

Vieritä ylös