Uuden vuoden lupaukset - Yrittäjän työkyky ja itsensä kehittäminen
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on pinterest
Share on print

Uuden vuoden lupaukset – Yrittäjän työkyky ja itsensä kehittäminen

Lupauksethan tulee luonnollisesti pitää? Jos olet aina onnistunut pitämään vuoden vaihteessa tekemäsi lupaukset, on sinulle todennäköisesti kertynyt vuosikymmenien aikana monta hyvää harrastusta, olet laihtunut ihannepainoosi, muuttunut ihanaksi ihmiseksi, ja lisää hyvää tulee joka vuosi! Vaikka tämä tuskin on kovin realistinen skenaario, on siinä jotain todenperäistä. Menemme pienin askelin siihen suuntaan, jonka – ainakin kerran vuodessa – koemme tarpeelliseksi.

Uuden vuoden lupaukset

Täydelliseksi ihmiseksi tuskin on mieltä pyrkiä, mutta on olemassa joitakin lupauksia, joiden täyttämiseen kannattaa tosissaan pyrkiä. Parhaimpiin lupauksiin liittyy jollain tavalla uusien mahdollisuuksien kartoittaminen sekä mielen avartaminen muutoksille. Kun itseensä ja tulevaisuuteensa kohdistaa toiveita, on niiden pohjalta kannattavampaa laatia lupausten sijaan tavoitteita. Tämä kaikki pätee yksityiselämän lisäksi yritystoimintaan.

Realistisia tavoitteita

Mitä, jos toimisitkin seuraavalla kerralla niin, että lupauksen tehtyäsi muokkaat siitä itsellesi tavoitteen? Näiden tavoitteiden pitää olla realistisia. Toimivaksi todetussa tavoitehierarkiassa neuvotaan ensin asettamaan pitkäaikainen tavoite, jonka alle sitten sijoitetaan useita lyhyen aikavälin tavoitteita. Tavoitteet tulisi toisin sanoen asettaa niin, että jokaisen päivän työ vie lähemmäksi tavoitettasi. Tavoitteen pitäisi yhtä aikaa olla tarpeeksi kaukana, mutta kuitenkin pikku hiljaa saavutettavissa. Ja pitkällä matkalla on tietysti fiksua varautua myös muutoksiin.

Kokeile jotain uutta

Tuntuuko arki harmaalta, vanhat asiat eivät enää toimi eivätkä motivoi? Voi olla aika kokeilla jotain uutta! Sama pätee yritykseenkin: uuden palvelun tai tuotteen avulla yrityksesi saattaa saada uuden alun. Kartoittamalla omaa ja yrityksen osaamista, voi löytyä uusia osa-alueita, joita olisi hyvä opetella tai harjoittaa lisää? Ehkä tänä vuonna voit saada harrastuksesi avulla lisäansioita – tai peräti uuden ammatin?

Ole avoin muutoksille

Välillä yrittäjän ajatuksiin voi hiipiä uhkakuvia. Riskien, kilpailijoiden paremmuuden tai esimerkiksi rahan puutteen miettiminen tai niiden jatkuva tuskailu ei kuitenkaan auta. Tosiasiat on toki tiedostettava, mutta seuraava askel on ongelman ratkaisuun keskittyminen. Siinä voi olla hyvä saada ulkopuolista apua. Monet yrittäjät eivät pysty näkemään oman yrityksensä tai liikeideansa heikkouksia, koska katsovat niitä liian läheltä. Ulkopuolisten ehdottamia muutoksia voi olla vaikea hyväksyä. Palaute on kuitenkin arvokasta, ja sitä kannattaa todella hyödyntää.

Tavoitteet osaksi arkipäivää

Joistakin tavoitteista tai lupauksista kannattaa tehdä osa arkipäivää: pidä itsesi kunnossa! Itsestään huolehtiminen on omalla vastuulla ja varmasti tärkeintä, mitä voi tehdä sekä itsensä että yrityksensä hyväksi. ”Pue happinaamari ensin itsellesi ja vasta sitten voit auttaa muita” pätee muuallakin kuin lentokoneessa.

Nykymaailmassa vapaa-aikakin on melkoisen täynnä suorittamista, mutta onneksi on täysin ok myös olla tekemättä mitään, nollata ajatuksia ja vain levätä. Hyvää mieltä ja lisää virtaa saa keskittymällä edes silloin tällöin auttamaan muita. Lisäksi kannattaa muistaa, että positiivisten ihmisten ympäröimänä elämä on helpompaa, negatiivisuus syö yllättävän paljon voimia.

Pyri aloittamaan jokainen päivä puhtaalta pöydältä, avoimena ja positiivisin ajatuksin.

Muistathan kehua itseäsi joka päivä!

Lataa heti PIKAOPAS MENESTYKSEEN

Opas auttaa sinua kehittämään osaamistasi liiketoiminnan hoitamisessa tuloksellisempaan suuntaan.

Tilaa uusimmat jutut sähköpostiisi

TESTAA YRITTÄJÄKUNTOSI

Tiedätkö, mitkä yrittäjäominaisuudet ovat vahvuuksiasi? Mitä ominaisuuksia kannattaisi kehittää?

Piditkö jutuista? Jaa myös muille ja käy tykkäämässä, kiitos!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Lisää mielenkiintoista luettavaa

mielen palikat

Aikataulut kuntoon – Yrittäjän blogi

Kun on kipeä, kroppa lepää ja ajatukset lentävät. Ei ehkä siinä akuuttivaiheessa, mutta toipumisessa. Mielen palikat liikkuvat ja hyvällä lykyllä, vaihtavat paikkaa. Fyysinen lepo on joskus tosi tarpeen. Nyt on sen paikka. Keskityn rauhassa allakkaan. Allakasta aikatauluihin. Aikatauluista sisältöihin. Ja

Lue lisää »
yrittäjän jaksaminen ja stressinhallinta

Rajanvetoja – Yrittäjän jaksaminen ja stressinhallinta

Ajankäytön hallintaa Hevosalan yrittäjä ja vapaa kirjoittaja lähtee ansaitsemalleen viikonloppulomalle Tallinnaan. Matkan valmistelu ja lähteminen itsessään on prosessi, jota ei jaksa käydä läpi montaa kertaa vuodessa, mutta jos kerran tai parikin pääsee vähän irtautumaan arjesta, niin… Se menee näin: Kymmenen

Lue lisää »
Uuden vuoden lupauksen lunastus

Uuden vuoden lupaus – Yrittäjän blogi

Uuden vuoden vaihde meni Millan ja lasten kanssa. Nuoriso tosin ramppasi sisään ja ulos. Kerran huikkasivat, Milloin valetaan tinat? Ei valettu. EU ja muut säännökset estivät eli se touhu olkoon muistoissa. Ihan hyvä. Ja keskiyöllä oli koko tienoo pihalla. Olihan niitä, raketteja,

Lue lisää »

Hei, odota hetkinen!

Saat 10 € etusetelin tutustumistarjouksena

Tilauksesi onnistui, käy katsomassa sähköpostisi!

Vieritä ylös