yrittäjän oppiminen
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on pinterest
Share on print

Yrittäjän oppiminen

Ja niin kuin sitä luulee olevansa valmis. Perehtynyt ja pätevöitynyt. Olettaa jo osaavansa. Kuvittelee kaiken tietävänsä. Kokemansa käytäntöön ottaa ja sillä pärjäävänsä. Mutta ei se ihan niin mene. Elämä on oppimista, oppiminen kasvamista ja kasvaminen taas oppimista. Joka päivä jotain uutta. Hypetys ei kannata. Tai hetkellisesti kyllä, mutta pidemmän päälle se ei kanna. Oppiminen kantaa. Siihen kannattaa satsata. Innostuneena, uteliaana ja ajan kanssa.

Hallitse kokonaisuuksia

Oman yrityksen alkutaipaleen peruspilari on innostus. Ainakin minulla on ollut. Sillä ei pitkälle pötkitä, jos ei hallitse kokonaisuutta. Tai ainakin kokonaiskuva tulisi olla hallittavissa. Niin että tietää perusteet, sitten voi jo delegoida, mutta tietoisuus on valtaa. Ja valta, se hyvä valta, syntyy siitä, että tietää mitä on tekemässä sekä missä mennään. Ja ennen kaikkea, miksi se on olemassa. Ne ovat asioita, joita kannattaa aika ajoin kysellä itseltään, kun aamulla nousee. Yöunet menevät epävarmuudesta, mutta jos tekee voitavansa ja tiedostaa plussat ja miinukset, voi aamuyön suden tunnit olla historiaa. Ajan tasalla pysyy vain kun hommat on hanskassa. Tasapainossa. Niin fyysiset kuin henkiset voimavarat. Ja niitä olisi syytä tarkastella useammin kuin kvartaalitaloudessa. On opeteltava perussäännöt ja opittava tunnistamaan lisäopin tarpeet. Ja siihen tarvitaan uteliaisuutta.

Uteliaisuuttani olen käväissyt mukavuusalueeni ulkopuolella. Se on yrittäjyydessä a ja o. Yksi tykkää markkinoinnista, mutta unohtaa laskutuksen. Toinen rakastaa numeroita, mutta sivuuttaa toiminnan. Kolmas vain ideoi ja piirtelee suuria kokonaisuuksia, mutta huit hait välittää logistiikasta. Elää pää pilvissä ajattelematta lainkaan käytännön tasoa. Näiden kaikkien ominaisuuksien yhteensovittaminen ja niin sanottuun vieraaseen tutustuminen, vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä. Eikä kerta riitä. Puhutaan hermeneuttisesta kehästä. Osien tulkinta vaikuttaa kokonaisuuteen ja kokonaisuus osiin. Yrittäjän siis kannattaa tutustua yrittäjyyden eri osa-alueisiin ymmärtääkseen toimintaansa kokonaisuudessaan. Tähän pakettiin kuuluu myös hyvinvointi. Osa, jonka helposti unohtaa. Ja ajan kanssa se voi kostautua.

Oppiminen vie mennessään ja se on kivaa

Tykkään etsiä ja saada tietoa. Syventää jo sitä, mitä tiedän tai päivittää ja uudistaa ajatuksiani sekä perehtyä uuteen, ei ehkä niin kivaan alueeseen, mutta tarpeelliseen. Mutta haluan sen selvästi, napakasti ja helposti ymmärrettävästi. Omalla ajalla opittavaksi, paloiksi pilkottuina ja vähän testiä päälle. Silloin sitä tietää jotain sisäistäneensä, kun joutuu oppimaansa käyttämään. Pelkkä luku tai kuuntelu ei välttämättä päähän jämähdä. Siksi itse tykkään Avaimet menestykseen konseptista. Yrittäjän ensiapupaketti on superjuttu. Tykkään, kun käväistään niin monella osa-alueella. Ja niin kivalla tavalla. Ihan kuin olisi itse “paketiss” mukana!  9 avainta on mun suosikki. Sitä tajuaa, vähän tällainen sinnepäin tyyppikin, aina mistä on kyse, vaikka muuten ei aihe niin kiinnostaisikaan. Kuten miten teen hinnoittelulaskelman. Se tökki, mutta ei enää. Paketti tuo ryhtiä ja varmuutta omaan toimintaani ja tuntuu siltä kuin ei olisi yksin. On kättä pidempää eikä mutua. Helposti saatavilla ja jotenkin hyvin yksinkertaisesti esitettynä. Tykkään. tykkään kovasti. Ajan kanssa opin. Kun on tätä uteliaisuutta ja innostustakin.

Lataa heti PIKAOPAS MENESTYKSEEN

Opas auttaa sinua kehittämään osaamistasi liiketoiminnan hoitamisessa tuloksellisempaan suuntaan.

Tilaa uusimmat jutut sähköpostiisi

TESTAA YRITTÄJÄKUNTOSI

Tiedätkö, mitkä yrittäjäominaisuudet ovat vahvuuksiasi? Mitä ominaisuuksia kannattaisi kehittää?

Piditkö jutuista? Jaa myös muille ja käy tykkäämässä, kiitos!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Lisää mielenkiintoista luettavaa

tuotemerkki

Tuotemerkki – Yrittäjän blogi

Mikä sun tuotteen nimi on? Onko sulla jo tuotemerkkiä? Kuka tämän on tehnyt? ja kysyjä alkaa etsi tuotemerkkiä ponchon niskaosasta tai helman ulko- tai sisäpinnasta. Näitä kysymyksiä on jo alkanut sadella muiltakin kuin lähiympäristöltä. Jälleenmyyjät haluaisivat tuotemerkin niin kuin markkinointi

Lue lisää »
Johda itseäsi

Johda itseäsi – Yrittäjän työkyky ja itsensä kehittäminen

Takana pitkä talvi, kiireinen kevät ja lipsuva projekti? Seurauksena väsymys ja harmitus? Motivaatio kateissa? Löysin itseni tästä olotilasta, ja kun katson taaksepäin, kupsahdin ainakin näihin kuoppiin: Aikatauluttaminen ontuu, osatavoitteita ei mitattu ja mikä pahinta, pyrin jääräpäisesti maaliin, jonka olin kunnianhimoisesti

Lue lisää »
toiminimi osakeyhtiöksi-tietopaketti

Toiminimi osakeyhtiöksi – tietopaketti

Yksityisen osakeyhtiön voi nyt perustaa ilman 2500 euron minimiosakepääomaa, kun vaatimus osakepääomasta poistui 1.7.2019. Muutoksen tarkoituksena on helpottaa ammatinharjoittamista ja muuta mikro- ja pienyritystoimintaa ilman henkilökohtaista vastuuta. Moni yrittäjä ja yrittäjyydestä haaveileva innostui tästä muutoksesta: Patentti- ja rekisterihallituksessa perustettiin heinäkuun

Lue lisää »
Vieritä ylös