Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on pinterest
Share on print

Pienyrittäjä yrityksen talouden asiantuntijana

Ei ole mikään ihme, että yrityksen talousasiat huolettavat ja tuntuvat kasaantuvan ylimääräiseksi kuormaksi kaiken muun työn päälle. Yrittäjänä toimenkuvasi saattaa olla varsinaisen leipätyösi lisäksi tuotepäällikkö-varastopäällikkö-toimitusjohtaja-markkinointijohtaja-talouspäällikkö-sihteeri-siivooja-autonkuljettaja – ja ties mitä muuta. Suurimpaan osaan näistä tehtävistä sinua tuskin on koulutettu lainkaan ja töiden priorisoinnissa voi olla jo muutenkin haasteita. Tällöin saattaa tuntua siltä, että parasta jättää talousasiat kirjanpitäjän huoleksi ja keskittyä itse siihen, minkä osaa parhaiten.

Oman yrityksen talouden hallinta huolettaa monia yrittäjiä. Tilanteita ja niistä kumpuavia kysymyksiä on lukemattomia:

  • Paljonko täytyy tehdä ylimääräisiä töitä ennen äitiyslomaa, jotta yritys pysyy pystyssä sen yli?
  • Kun raha on tiukassa, onko ensimmäinen säästökohde aina oma palkka?
  • Onko minulla varaa palkata apua helpottamaan omaa työtaakkaa?
  • Mistä löytyisi rahaa ”siellä jossain” häämöttävien eläkepäivien turvaamiseksi?
  • Onko verojen maksuun sittenkään varauduttu oikein?
  • Pitäisikö vaihtaa yhtiömuotoa, helpottaisiko se rahallista tilannetta?

Yritystoiminta tarkoittaa kuitenkin aina sitä, että rahaa liikutellaan tileiltä toisille, joten talouden ymmärtäminen on yrittäjälle kriittisen tärkeää silloinkin, kun joku muu hoitaa varsinaisen kirjanpidon. Kun pyörittelet mielessäsi yritystalouteen liittyviä kysymyksiä, perustuvat vastaukset usein kirjanpidosta, tilinpäätöksestä ja taseesta löytyviin numeroihin. Vastaukset alkavat lähes aina sanoilla ”se riippuu”: Se riippuu budjetista, hinnoittelusta, kannattavuudesta, kiinteistä kustannuksista – milloin mistäkin. Huomaat, että numeroiden ja yritystalouden peruskäsitteiden ymmärtäminen onkin varsin keskeinen osaamisalue.

Talousasiat haltuun pala kerrallaan

Jos oman yrityksesi numerot ovat sinulle täyttä hepreaa, on jatkuva talousasioista huolestuminen varmaa ja samalla tulevaisuuteen varautuminen on hankalaa. Jos tahdot nukkua yösi paremmin, on sinun käärittävä hihat ja tehtävä asialle jotain.

Talousosaamisen ensimmäinen askel on ottaa haltuun terminologia, jotta oikeasti ymmärrät, missä mennään. Vasta kun opit lukemaan ja tulkitsemaan kirjanpitäjäsi tuottamaa materiaalia, saat selkeän käsityksen siitä, mistä yrityksesi tulot syntyvät ja mihin rahasi kuluvat, mikä osa tuloista kuuluu sinulle ja mikä verottajalle ja niin edelleen. Kaikesta ei tarvitse tietää kaikkea, mutta kun opit kysymään oikeat kysymykset, saat oikeasti hyödyllisiä vastauksia.

Kun ymmärrät, mikä riippuu mistäkin, voit ryhtyä tekemään taloudellisiin faktoihin perustuvia, strategisia päätöksiä yrityksesi ja samalla oman tulevaisuutesi suhteen: Mihin varoja kannattaisi sitoa? Mikä on investointi ja mikä pelkkä kulu? Mitä voisi kilpailuttaa? Kannattaisiko hinnoittelua muuttaa? Laajennetaanko palkkaamalla vai ulkoistamalla? Mitä karsitaan ja mihin kannattaisi panostaa lisää?

Jos säikähdit tämän blogikirjoituksen otsikkoa, minulla on sinulle huojentava uutinen: sekin riittää, että olet oman yrityksesi talousasioiden asiantuntija.

Helppo tapa tutustua talouden perusteisiin on selkokielinen Mitä hyötyä tuloslaskelmasta? -verkkokurssi.

Jos et tiedä, mistä olisi paras aloittaa, varaa aika ilmaiseen kartoitukseen tästä.

Lataa heti PIKAOPAS MENESTYKSEEN

Opas auttaa sinua kehittämään osaamistasi liiketoiminnan hoitamisessa tuloksellisempaan suuntaan.

Tilaa uusimmat jutut sähköpostiisi

TESTAA YRITTÄJÄKUNTOSI

Tiedätkö, mitkä yrittäjäominaisuudet ovat vahvuuksiasi? Mitä ominaisuuksia kannattaisi kehittää?

Piditkö jutuista? Jaa myös muille ja käy tykkäämässä, kiitos!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Lisää mielenkiintoista luettavaa

uusia ajatuksia yrittäjälle

Uusia ajatuksia yrittäjälle – Saaran yrittäjäblogi

Uusia tuulia, uusia ajatuksia yrittäjälle. Tyyntä myrskyn jälkeen ja myrskytuulten taltuttamista. Hoen itselleni; delegoi ja toteuta osa ideoista. Tekemisellä ne mahdolliset myräkän voimat vaimenevat. Elikkä, ei lankoja yhteen koriin vaan useampaan ja mieluiten erikokoisiin. Tuotteet, joo, mutta oheistuotteet, joo joo

Lue lisää »
osaatko sanoa ei

Ajankäytön hallintaa – osaatko sanoa ei?

Hallitse ajankäyttöäsi tunnistamalla aikavarkaat. Ne ovat toimintamalleja ja tapoja, jotka estävät rauhallista ja tuloksellista työskentelyä sekä aiheuttavat tarpeetonta kiireen tunnetta. Valitse tarkasti miten käytät aikaa, sitä on sinulla saman verran kuin muillakin. Jos sinä otat liian helposti muiden tehtäviä hoidettavaksesi

Lue lisää »

Hei, odota hetkinen!

Saat 10 € etusetelin tutustumistarjouksena

Tilauksesi onnistui, käy katsomassa sähköpostisi!

Vieritä ylös